Työssäoppimispäiväkirja

vko.19

Ensimmäinen viikko on vierähtänyt hyvin nopeasti. Tuntuu että vasta aloitin, ja nyt viikko onkin lopussa. Ensimmäinen viikko on aina hyvin jännittävä, sillä saa tutustua uusiin ihmisiin, eläimiin ja paikkoihin. Ensimmäinen päivä menikin siinä, että katselimme isäntäväen kanssa paikkoja ja tutustuimme eläimiin.

Olen iloinen, että valitsin työssäoppimispaikaksi lampolan. Lampaat ovat mielestäni tuotantoeläimistä kaikista kiinnostavimpia, ja on mukava oppia niistä lisää.

Ensimmäisenä päivänä saimme Mirvan kanssa tehtäväksemme punnita karitsat. Tehtävä kuulosti helpolta, piti vain ottaa karitsa kiinni, punnita se, laittaa merkki päähän ja päästää vapaasi. Tehtävään kului kuitenkin paljon aikaa, sillä joidenkin karitsoiden korvamerkeistä ei saanut selvää, ja joltain karitsoilta unohtui merkki, joten punnitsimme niitä monta kertaa. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka punnitsemisen jälkeen karitsat juoksivat emiensä luo. Opin pikkuhiljaa tunnistamaan lampaiden käytöksen perusteella mikä karitsa kuuluu millekin uuhelle.

Ensimmäisenä työssäoppimispäivänä tilan emäntä kertoi, että naapurin tilalla oli syntynyt edellisenä yönä varsa, jonka emä oli kuollut, niinpä kävimme juottamassa sitä. Oli surullista seurata pikkuista varsaa, joka ei suostunut juomaan tuttipullosta keinomaitoa. Opin siitä kuitenkin sen, että eläinten omistamisessa on iloisten hetken lisäksi myös surullisia hetkiä. Joskus toivoo, ettei omistaisi eläimiä, niin välttyisi niin monelta huolenaiheelta. Varsan omistaja tilasi keinoemovälityksestä varsalle keinoemon. Aluksi keinoemo ei hyväksynyt varsaa. Jotta varsa pystyisi imemään tammaa, tamman jalka piti nostaa ylös, ettei se potki. Minun tehtävänä oli syöttää tammalle porkkanoita. Se piti porkkanoista kovasti, ja loppuviikosta tämä prosessi tuntuikin siitä ihan hyvältä, ja varsa pääsi imemään melkein ilman apua.

Tärkeimpiä työtehtäviäni tilalla olivat eläinten ruokinta, karsinoiden kuivitus ja vuohen lypsy. Eläinten ruokinnassa käytin apuna paimenkoiraa Safiraa. Oli kivaa seurata miten lampaat tottelivat koiraa ja miten suuri merkitys koiran elekielellä on. Kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka tärkeää lampaille on laumakäyttäytyminen. He pysyivät aina yhdessä, syödessä ja Safiraa väistäessä.

Safira oli hyödyllinen myös karsinoiden kuivituksessa. Se hääsi lampaat pihalle, ja vahti sisäänkäynnin luona, sillä välin kun levitin kuiviketta. Tilalla on kestokuivikepohja, mikä oli mielestäni tosi hyvä ratkaisu. Se helpottaa huomattavasti päivittäisiä töitä, kun ei tarvitse siivota päivittäin. Kerran vuodessa on kuitenkin iso urakka, kun joutuu kaiken siivoamaan ja vaihtamaan kaikki kuivikkeet. Kestokuivikepohjassa jäi kuitenkin mietityttämään hygieenisyys. Lanta pysyy karsinoissa kokonaisen vuoden, ja päälle tulee uutta kuiviketta koko ajan.

Kolmas päivittäinen tehtävä oli vuohen lypsy. Tilalla on monta vuohta, mutta lypsyssä on tällä hetkellä vain yksi. Sanoin tilan emännälle että vuohen lypsy sujuu minulta hyvin, lypsinhän aikaisemminkin Ahlmanilla olevaa vuohta. En kuitenkaan ottanut huomioon, että jokainen vuohi on erilainen. Alku olikin aika lailla sähläämistä, kun maitoa lensi lypsyastian ohi. Opin kuitenkin nopeasti lypsämään myös Haisulia, ja taidot parantuvat päivä päivältä. Mietityttämään jäi vuohen maidon maku, sillä en ole koskaan sitä maistanut.

Tällä viikolla sain kokeilla myös papananäytteiden ottoa, sekä lampaiden kerintää. Molemmat sujuivat yllättävän hyvin. Sain ottaa kahdelta lampaalta näytteen. Näytteet lähetettiin tutkittavaksi matojen varalta. Lampaita ei madoteta säännöllisesti, vaan ensin tutkitaan mitä matoja lampailta löytyy, ja sitten kyseisiin matoihin annetaan madotukset.  Lampaiden kerintä jännitti minua alussa tosi paljon. Kokeilin sitä kerran koulussa, ja lampaalle tuli haava. Kaikki meni kuitenkin hyvin, sain rauhallisen lampaan kerittäväksi. Se pysyi hyvin paikallaan ja sain kerittyä sen hyvin, eikä haavoja tullut. Siitä sain paljon itsevarmuutta, ja kerin seuraavana päivänä toisenkin lampaan. Rupesin pitämään siitä, mutta hankalien paikkojen keriminen jännittää edelleen.

Vielä yksi tehtävä, jota pääsin kokeilemaan, oli aitojen rakennus. En ole aikaisemmin edes miettinyt, kuinka paljon vaivaa pitää nähdä, jotta eläimet voi päästää laitumelle. Ensin piti purkaa vanhat aidat. Sen jälkeen valmistaa uudet tolpat ja pystyttää ne. Ensi viikolla täytyy varmaankin laittaa sähköpaimen aitoihin, toivottavasti en saa sähköiskua. Jään innolla odottamaan seuraavaa viikkoa.

vko.20

Toinen viikko meni yhtä nopeasti kuin edellinenkin, ellei nopeammin. Sain joka aamu hoitaa ja ruokkia eläimet. Se sujui jo tosi hyvin, olinhan jo harjoitellut viikon verran. Mitään suuria muutoksia ei ruokkimisessa viikon aikana ole tapahtunut, karitsoiden väkirehun määrää vähän vähennettiin. Vuohille vuorostaan väkirehun antaminen aloitettiin, sillä niille on lähiaikoina odotettavissa kilejä.

Siirsimme alkuviikosta vuohet omaan karsinaan. Onneksi olimme ajoissa ajatelleet vuohien siirtoa, sillä yksi Vanilja-niminen vuohi päätti synnyttää viikkoa aikaisemmin. Olin kerimässä lampaita, enkä yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, että Vanilja, kilin emo, oli synnyttämässä. Olin kuullut aikaisemmin, että vuohet huutavat kilistellessä, mutta taisin keskittyä lampaan kerimiseen, etten sitäkään huomannut. Onneksi tilan isäntä huomasi tapahtuman, ja pääsin seuraamaan kilin syntymää. Se oli ensimmäinen näkemäni kili, ja voi että kun se oli suloinen. Parin päivän ikäisenä se jo nukkui ruokintakaukalossa ja paimensi lampaita. Nyt vaan täytyy odotella, että muillekin vuohille syntyy kilejä.

Vuohet pääsivät yllättämään myös muulla tavalla. En aikaisemmin tiennyt kuinka fiksuja ne ovat. Ne saavat kaikki portit tilalla auki, sekä hyppivät korkeiden aitojen yli. Aamulla ne tulevatkin usein käytävillä vastaan.

Tällä viikolla oli paljon aitojen rakentelua. Kaikki eläimet täytyy nopeasti saada laitumelle, sillä siellä on jo paljon syötävää niille. Luulin että kesällä eläinten kanssa on helppoa, kun ne voi vaan laittaa laitumelle, eikä niille tarvitse antaa säilörehua, mutta säilörehun antaminen taitaakin olla helpompaa. Eniten yllätti se, kuinka nopeasti eläimet, tässä tapauksessa lehmät, syövät laitumen tyhjäksi. Lehmät olivat yhdellä laidunlohkolla vain viisi päivää, ja laidun näytti hyvin tyhjältä, kun vertasi vieressä olevaan vihreään laitumeen.

On yllättävän paljon työtä yhden laidunlohkon aitaamisessa. Ensin täytyy ottaa vanha lanka pois, sen jälkeen huonot paalut pois. Sen jälkeen täytyy laittaa uudet paalut pystyyn ja sähkölanka siihen. Siinä menee kauan aikaa, sillä sähkölanka menee usein solmuun, kun sitä yrittää laittaa. Olen kuitenkin oppinut sen, että vyyhti kannattaa ensin purkaa, ja sen jälkeen kiinnittää se paaluihin, niin välttyy ylimääräisiltä solmuilta. Pääsin harjoittelemaan myös sähköpaimenen käyttöä ja sähköaidan virran mittausta.

Tämän viikon yksi isoimmista urakoista oli kuitenkin paalimuovien kasaaminen yhteen kasaan. Tilallani paalimuovit kierrätetään, joten ne täytyi viedä kaikki samaan kasaan, että keräysauto voi hakea ne pois. Kannoin monta tuntia paalimuoveja kottikärryillä pihan nurkasta toiseen. Nyt ymmärrän hyvin, miksi useimmat ihmiset heittää kierrätettäviä paalimuoveja sekajätteeseen. Se olisi paljon helpompaa, ja säästyisi ylimääräiseltä työltä, sekä siinä säästyisi rahaa. On kuitenkin tosi hyvä asia, että jotkut välittävät luonnosta, ja kierrättävät paalimuovinsa.

vko. 21

Nyt kolmas viikko on takana, ja ollaan työssäoppimisen puolessa välissä. Aika rientää hurjaa vauhtia tilan töitä tehdessä.

Tämä viikko on ollut täynnä sekä iloisia, että surullisia hetkiä. Pääsin siirtämään lampaita laitumelle. Se on yksi lempi puuhistani, sillä tulen iloiseksi kun lampaat, tai mitkä tahansa muutkin tuotantoeläimet, pääsevät laitumelle toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistään. Vaikka tilallani eläimet saavatkin olla koko ajan vapaana, ja niillä on tilavat ja viihtyisät tilat, laitumet ovat monta kertaa tilavammat ja viihtyisämmät. On ilo katsella kuinka eläimet tulevat ulos kuljetuskopista ja rientävät syömään tuoretta ruohoa. Harmi ettei Suomessa ole mahdollisuutta laiduntaa ympäri vuoden.

Eläimiä laitumelle siirtäessä opin, kuinka tärkeää on suunnitella etukäteen eläinten lastaaminen. Se nimittäin helpottaa huomattavasti työtä, sekä säästää aikaa. Eläimiä siirtäessä laitumelta toiselle, täytyy tehdä eläinten siirtoilmoitus, joten kaikkien eläinten korvamerkit täytyy ottaa ylös. Monelta eläimeltä puuttui korvamerkit, joten ne täytyi laittaa korviin, jotta eläimet sai siirtää. Tilan isäntä kertoi, että aikaisemmin kaupasta sai metallisia korvamerkkejä, jotka pysyivät hyvin eläimen korvassa. Nykyään niitä ei kuitenkaan enää valmisteta, sillä korvamerkkien valmistajat saavat enemmän rahaa muovimerkeistä. Muoviset merkit tippuvat usein, ja niitä joudutaan ostamaan lisää.

Kaikista mukavin eläinten siirto laitumelle oli, kun lampaita siirrettiin saareen. Siirsimme kolme lammasta kerralla moottoriveneellä. Se sujui oikein hyvin, sillä matka oli lyhyt, ja moni lampaista oli viimevuonnakin saarella.

Toinen iloinen asia oli, kun pääsin tutustumaan Ylätalon tilan naapuriin. Hän on eläkkeelle jäänyt mies, joka omistaa lemmikkikanoja. Koulussa sain kuulla paljon siitä, että monilla kanoilla on huonot olot. Tässä kanalassa kaikki oli kuitenkin toisin. Kanalan omistajalla oli monen rotuisia kanoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Kaikista kauniimpia kanoja olivat silkkikanat. Jokaisella kanarodulla oli oma osastonsa, ja jokaisesta osastosta pääsi omaan ulkoilutarhaan. Kaikista ihmeellisintä tässä oli se, että kanat olivat hyvin kesyjä. Olin tottunut Ahlmanilla oleviin hybrideihin, jotka lähtevät karkuun ja huutavat koko ajan. Nämä kanat olivat kuitenkin tosi rauhallisia, sillä niitten omistaja vietti niitten kanssa hyvin paljon aikaa. Hän oli nimennyt jokaisen kanan, ja osasi kertoa jokaisen kanan luonteesta. On mukavaa, että löytyy tämmöisiä ihmisiä, jotka todella välittävät monen mielestä niin turhasta eläimestä kuin kana. Jos olisin kana, niin haluaisin ehdottomasti asua tämän miehen luona.

Tällä viikolla surullinen hetki oli lampaiden teurastus. Viikon alussa tuli teurasauto hakemaan neljä pässiä. Tuotantoeläinten teurastus ei ole mitenkään surullinen tapahtuma mielestäni, sillä sitä varten tuotantoeläimiä kasvatetaan. Surullista tässä on kuitenkin se, että itse eläimet eivät tiedä, mitä niille tulee tapahtumaan, ne vaan syövät iloisesti väkirehua ja nauttivat siitä. Niitä katsellessa tuli semmoinen ajatus mieleen, ettei koskaan tiedä mitä elämässä tulee tapahtumaan.

Lampaiden teurasauto oli hienompi kuin odotin. Moni varmaan ajattelee, ettei sillä enää ole väliä, joutuvathan ne kuitenkin pian teuraaksi. Auto oli kuitenkin hyvin puhdas, ja siellä oli jopa ilmastointi, kaikissa maissa edes ihmisillä ei ole niin luksuskyytiä.

Tällä viikolla pääsin myös hoitamaan ja taluttamaan hevosta. Vaikka hevoset eivät varsinaisesti kuulu tuotantoeläinjaksoon, mielestäni on kuitenkin hyvä tietää niistä jotain, sillä monella maatilalla on myös hevosia. En ole aikaisemmin oikein ollut tekemisissä hevosten kanssa. Täytyy myöntää, että myös pelkään niitä vähän, sillä ne ovat isoja ja voimakkaita, enkä osaa lukea niitä. Sain tietää, että hevoset ovat aika arkoja eläimiä. Outoa, että niin iso eläin pelkää kaikkea uutta. Sain harjata Janssonia, sekä puhdistaa sen kaviot. Saimme Mirvan kanssa myös viedä Janssonin metsään kävelylle. Oli mukavaa huomata, että Marjukka, tilan emäntä, luotti meihin. Mirvakaan ei ole ennen ollut tekemisissä hevosten kanssa, ja saimme viedä sitä kaksin ilman Marjukkaa. Janssonin taluttaminen antoi hieman lisää itsevarmuutta, mutta en vieläkään uskaltaisi taluttaa tuntematonta hevosta. En tiedä mitä tekisin, jos hevonen pääsisi karkaamaan.

vko. 22

Nyt on jo neljäs viikko takana. Ei sitä huomaakaan, kuinka topin loppu lähestyy jo.

Tällä viikolla syntyivät loput kilit. Nyt kilejä on yhteensä neljä, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tämän viikon masentavin tieto oli, ettei poikavuohia haluta syntyvän. Pukeille ei ole niin paljon käyttöä kuin tyttövuohille, niin kuin kaikilla tuotantoeläimillä. Sonnit ja pässit voi kuitenkin kasvattaa teuraaksi, mutta vuohen lihaa ei oikein Suomessa syödä. Monet tilat lopettavatkin poikavuohet heti niiden synnyttyään. Tilallani jokaisella lapsella on oma vuohi. Harmitti kovasti katsoa sitä itkua, kun toivotun tyttökilin tilalle tulikin poika, eikä se voi tilalle jäädä. Tilan omistajat eivät kuitenkaan halua lopettaa kilejä, vaan antavat niiden kasvaa ja yrittävät myydä ne lemmikiksi. Aika harva kuitenkin haluaa pukin itsellensä, joten aika usein ne täytyy teurastaa. Lapset viettävät vuohien kanssa kuitenkin tosi paljon aikaa, joten kileistä tulee hyvin kesyt, ja toivon mukaan joku adoptoi ne.

Kesäkuun alussa sai päästää kanat ja ankat pihalle. Ne täytyi pitää koko kevään sisällä lintuinfluenssan takia. Ankat saivat olla pihalla vapaana. Ne eivät lähde kauas pois, vaan pysyttelevät pihapiirissä. Ankat ovat tosi sotkuisia lintuja. Vaihdoin niille vatiin vettä monta kertaa päivässä, sillä ne sotkivat sen aina. En oikein tiedä, miten ne sen oikein tekevät, kun ne näyttävät hyvin puhtailta, ja juovat puhtaalla nokalla vadista.

Rakensimme koko porukalla kanoille ulkoilutarhan. Siitä ei tullut mitenkään kauhean iso, mutta ainakin kanat pääsevät ulkoilemaan aina halutessaan. Varsinkin on mukavaa, kun ne pääsevät pihalle keväällä, kun se on ilman häkkiä kiellettyä.

Tällä viikolla rakensimme myös katokset laitumille. Laitumilla olevilla lampailla täytyy olla joku sade- ja auringonsuoja. Mikäli lampaat eivät pääse laitumella johonkin metsään suojaan, ne tarvitsevat katoksen.

Pääsin myös osallistumaan lehmien vientiin Seitsemisen kansallispuistoon. Lehmien lastaukseen meni paljon aikaa, sillä lehmät olivat niin uteliaita, että kaikki halusivat tulla kyytiin. Otimme kuitenkin vain kolme lehmää mukaan, sillä kuljetuskoppiin ei mahtunut enempää. Ennen lehmien laitumelle pääsyä piti vielä kunnostaa lehmien aitaa. Se oli tosi raskasta. Se oli metalliverkosta tehty aita, ja metalliverkko piti laittaa sinkilöillä puupaaluun. Se oli hankalaa, eikä sinkilä oikein kiinnittynyt puuhun. Sitten kun luulin, että se oli jo vähän kiinnittynyt, ja otin käden, jolla pidin sinkilästä kiinni, pois ja löin kovempaa, niin sinkilä irtosi. Jouduin hakkaamaan tosi kauan, yhtä sinkilää ennen kuin se oli hyvin kiinni. Tilan isäntä oli lyönyt varmaan 10 sinkilää kiinni, sillä välin kun minä hakkasin vielä ensimmäistä. Mutta lohdutin itseäni sillä, että minä lyön niitä ensimmäistä kertaa.

Nyt Seitsemisen kansallispuistossa vierailevat saavat koko kesäin ihailla meidän lehmiä.

vko. 23

Tämän viikon tärkein asia oli lammaspäivään osallistuminen. Lampaista järjestetään paljon koulutuksia ja tapahtumia, ja oli mukava olla mukana. Lammaspäivällä pääsin näkemään, kuinka ammattikerijät kerivät lampaita. Sitä ei voi verrata minun kerintään, eikä kyllä isännän ja emännän kerintään. Ammattikerijä kaatoi lampaan, ja se oli hyvin sen hallinnassa. Hän keri yhden lampaan tosi nopeasti, kahdessa minuutissa lammas oli jo keritty, vaikka hän myös selitti samalla mitä oli tekemässä. Minulla lampaan kerimiseen meni vähintään tunti.

Yksi mies esitteli sen sorkanhoitotelinettä. Siinä lammas menee sisään telineeseen, ja sitten teline käännetään ympäri, ja lammas on ylösalaisin. En oikein pitänyt telineestä, sillä lampaalla näytti olevan epämukava olo. Kuitenkin jos lampaat ovat tottuneet telineeseen, niin sorkkien hoito kävisi helposti ja nopeasti.

Kaikista mukavinta oli lammaspäivässä kuitenkin se, että pääsin maistamaan lammasta. En ole ennen sitä tietääkseni maistanut, joten oli hyvä maistaa, miltä hoitamasi eläin maistuu. En ole mikään lihaekspertti, ja en osaa erottaa lihan makuja toisistaan, joten lammas maistui mielestäni ihan tavalliselta lihalta.

Pääsimme seuraamaan myös paimenkouluttajan ja paimenkoiran esitystä. Molemmat olivat hyvin taitavia, meidän Safiralla on siihen paimenkoiraan verrattuna vielä pitkä koulutus edessä. Loppuviikosta pääsimme Safiran kanssa tuolle kyseiselle paimenkoirakouluttajalle koulutukseen. Huomasin, että Safira menee kouluttajan kanssa paljon paremmin, vaikkei se ihan kaikkea vielä osaa. Tilan emännän kanssa Safira työskentelee paljon huonommin, sillä sekä koira että ohjaaja ovat kokemattomia. Kouluttaja kehui Safia, hän sanoi että harvemmin paimenkoirat oppivat hyvin ajamaan lampaita poispäin ihmisestä. Paimenkoirilla nimittäin on vietti, joka käskee niitä kiertämään lampaat ja ajamaan niitä ihmistä kohti. Saimme kotiläksyksi harjoitella Safiran kanssa lampaiden kiertämistä ja kuljetusta kohti ihmistä.

Tällä viikolla saimme tehtäväksemme madottaa tilan lemmikit, eli koirat ja kissat. Lemmikkieläinten madotus on tosi tärkeä tiloilla, etteivät mitkään madot tartu tuotantoeläimiin.

Pesimme myös tällä viikolla Janssonin. Aluksi se pelkäsi vettä, mutta tottui siihen kuitenkin yllättävän nopeasti. Hevoseen imeytyy yllättävän paljon vettä, ja jouduin suihkuttelemaan Janssonia tosi kauan, kun saippuat eivät meinannut lähteä.

Eläinten siirto ja kuljetus ovat ainakin Ylätalon tilalla melkein päivittäinen homma, niin myös tällä viikolla pääsimme siirtämään lampaita saareen, sekä Seitsemisen kansallispuisto.

vko. 24

Nyt on meneillään jo viimeinen viikko, vaikkei sitä oikein uskoisi, kun aika on rientänyt hirmunopeasti.

Tällä viikolla oli monta vuohta lypsyssä. Kahdella vuohella kilit imivät vain toiselta puolelta maitoa, joten toinen puoli oli lypsyssä, ja yhdellä vuohella kuoli kili. Nämä kyseiset vuohet olivat lypsyssä ensimmäistä kertaa, joten niiden lypsäminen ei ollut yhtä helppoa kuin Haisulin. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen sekä vuohet että minä opimme lypsyn, ja se sujui jo hyvin. Vuohet pääsivät myös tällä viikolla laitumelle. Ne eivät kuitenkaan siellä kauaa viipyneet, vaan hyppäsivät aidan yli ja tulivat takaisin sisälle. Ne saivatkin oikeastaan kulkea missä halusivat, sillä mitkään aidat eivät niitä estäneet.

Yksi iso urakka oli lampolan pesu. Isäntä oli jo monta päivää tyhjentänyt lampolaa, ja kun se oli tyhjä, pääsin painepesurin kanssa likaisten seinien kimppuun. Seinien ja lattioiden pesu oli hauskaa, kunnes viemärit tukkeutuivat, kun niihin meni paljon roskia. Isäntä joutui avaamaan tukkeutuneet viemärit, ja pääsin jatkamaan hommia. Viemärien tukkeutuminen on kuulemma tiloilla yleistä, enkä yhtään ihmettele, vaikka kuinka varoisi, ettei niihin mene roskia, niin aina niihin menee.

Vielä isompi urakka oli kuitenkin kanalan siivous. Kanalassakin on kestokuivikepohja, ja se siivotaan kerran vuodessa. Lampolan kuivikkeet isäntä nosti traktorilla. Kanalaan ei kuitenkaan traktorilla ole mahdollista päästä, joten se täytyi siivota käsivoimin talikolla. Pääsimme Mirvan kanssa talikoimaan kaksi päivää, kun emme päivässä saaneet valmiiksi. Ennen talikoimista päätimme Mirvan kanssa laittaa kaikki kanat pihalle, etteivät ne häiritsisi siivousta. Se oli tosi hankalaa, vaikka maatiaiset ovat vielä aika rauhallisia kanoja. Kun kanoja otti kiinni, niin täyty olla rauhallisesti, mutta kanat pelästyivät kuitenkin, kun jonkun kanan sai kiinni. Saimme kuitenkin noin puolessa tunnissa kaikki kanat pihalle. Kanalan siivoaminen oli kivaa, mutta haju oli aika kamala. Kun kanala saatiin tyhjäksi, se täytyi pestä painepesurilla. Sen jälkeen kanalassa oli tosi raikas ilma. Oli tosi mukava laittaa kanat takaisin.

Tällä viikolla pääsin myös niittämään aidanalusia, sillä ruoho kerkesi kasvamaan jo tosi pitkäksi. En kuitenkaan tehnyt sitä siimaleikkurilla, niin kuin koulussa oli harjoiteltu. Pääsin käyttämään perinteistä konetta, eli viikatetta. Se oli hauskaa, eikä niin raskasta kuin aluksi ajattelin. Naapuritilalla oli naapuri niittämässä aidanalusia siimaleikkurilla, eikä se oikein nopeammin edennyt. Viikatteella sai myös hyvää liikuntaa.

Mielenkiintoisin asia tällä viikolla oli kuitenkin Janssonin työskentely. Jansson on työhevonen, ja sillä haetaan puita metsästä. Lehmien laitumella oli muutama kaatunut puu, joten ne päätettiin hakea laitumelta Janssonin avulla. Työhevosen varusteiden pukemiseen menee tosi kauan aikaa. Oli kuitenkin mukavaa seurata, mitä varten hevosia on joskus hankittu. Nykyään suurin osa kuitenkin työskentelee traktoreilla.

Yhteenveto

Seitsemän viikon toppi on nyt takana. Aika on kulunut hirmunopeasti, vaikken sitä alussa odottanut. Ennen topin alkua ajattelin, että onpa kamalaa kun on kuusi viikkoa putkeen työssäoppimista, joista puolet on kesäkuun aikana. Luulin, että kesä olisi pilalla, kun täytyi aamulla herätä aikaisin ja tehdä töitä, kun kaikki muut menivät rannalle. Olin kuitenkin väärässä. Minulla oli ihanat seitsemän viikkoa lammastilalla, ja opin paljon uutta.

Olen kehittynyt näiden viikkojen aikana paljon. Aikaisemmin en oikein osannut tulkita eläinten käyttäytymistä. Kun olen ollut kauan lampaiden seurassa, niin opin seuraamaan niiden laumakäyttäytymistä. Opin myös miten lampaita saa helposti siirrettyä paikasta toiseen, paimenkoiran avulla tai ilman. Myös lehmien kuljetusta olen harjoitellut, ja sekin sujuu jo paljon paremmin kuin ennen.

Toinen tärkeä asia, jonka opin oli lampaiden kerintä. Se pelotti minua varmaan eniten, sillä pelkään satuttaa lammasta kerintäkoneella. Sitten kun olin kerinnyt muutaman lampaan, niin aloin pitämään siitä. Olen edelleen hyvin hidas, sillä haluan lampaasta mahdollisimman hyvännäköisen kerinnän jälkeen, vaikkei sillä ole oikein merkitystä, kunhan lampaan saa jotenkuten kerittyä. Onneksi työssäoppiminen oli keväällä, sillä syksyn villat otetaan talteen. Lampaat täytyy silloin keriä tosi tarkasti, että villat saadaan yhtenäisenä palana.

Minua jäi eniten mietityttämään maatalouden kannattavuus. Tuotantoeläinten eteen täytyy nähdä tosi paljon vaivaa, ne pitää ruokkia päivittäin, niillä pitää siivota päivittäin, sekä seurata niitä. Lisäksi ainakin Ylätalon tilalla eläinten kanssa vietetään paljon aikaa ja niitä rakastetaan. Jokaisella eläimellä on oma nimi, ja he tunnistavat jokaisen lampaan. Minä opin tunnistamaan vain muutamia seitsemän viikon aikana. Toisin sanoen jos haluaa harjoittaa maataloutta, niin se on kokopäivätyötä. Vaikka päivän hommat olisi tehty, niin kuitenkin aina eläimiä ajattelee. Ja tästä kaikesta saa mielestäni liian pientä palkkaa, ja sekin yleensä menee eläinten hyväksi.

Halusin joskus perustaa oman kotieläinpihan, mutta se taitaa jäädä haaveeksi. Tykkään kyllä hoitaa eläimiä, päivittäinen eläinten hoito olikin yksi lempi puuhistani tilalla. Tykkään ruokkia eläimiä, ja siivota niiden asumuksia, sekä putsata juomakuppeja. En kuitenkaan haluaisi sitoutua tuotantoeläinten päivittäiseen hoitoon. Se on hyvin raskasta, kun joka päivä on työpäivä, eikä edes jouluaattona voi pitää vapaata. Lampaiden kanssa on kuitenkin se hyvä puoli, etteivät ne ole yhtä tarkkoja kellonajoista kuin lehmät. Lehmiä pitää myös lypsää joka päivä samaan kellonaikaan.

Lomittaja ei ole unelma-ammattini, enkä sitä tulevaisuudessa tule tekemään, mutta opiskeluaikana olisi kiva olla lomittajana. Vähän yli kuuden viikon työssäoppimisen jälkeen pääsin Ylätalon tilalle lomittamaan, sillä vakituinen lomittaja ei päässyt. Olin tosi ylpeä itsestäni, kun tilan emäntä pyysi minua lomittajaksi. Se on merkki siitä, että hän luotti siihen, että saisin hommat tehtyä yksin. Ennen tuota työssäoppimista en olisi uskaltanut ryhtyä lomittajaksi, joten itseluottamusta on tullut lisää.